Visualisti, joka ymmärtää kokonaisuuksia
Wanna Visuals auttaa sinua tekemään kodistasi tilan, jossa on helppo olla ja hengittää. Näen kokonaisuudet ja pienet yksityiskohdat, joilla koti alkaa tuntua omalta.
Selkeys, inhimillisyys, estetiikka ja kunnioitus - nämä arvot ohjaavat minua työssäni
Uskon, että kodin visuaalinen kokonaisuus voi olla samaan aikaan kaunis, käytännöllinen ja kutsuva. Sellainen, joka tukee arkea eikä vaadi jatkuvaa säätämistä tai epävarmuutta.
Haluan, että voit luottaa siihen, että asiat on mietitty puolestasi – ettei lopputulosta tarvitse arvailla tai jännittää, vaan voit rauhassa keskittyä elämään kodissasi ja luottaa, että minä keskityn kokonaisuuteen.
Jokainen stailaus lähtee kuuntelemisesta ja ymmärryksestä. Kodin ei tarvitse huutaa ollakseen merkityksellinen. Riittää, että se tuntuu omalta ja että sen taustalla on selkeä ajatus ja aito kunnioitus sinua ja kotiasi kohtaan.
Olen Tiina – visualisti, markkinoinnin tradenomi ja yrittäjä
Ennen yrittäjyyttä työskentelin 20 vuotta kansainvälisissä hallinnollisissa tehtävissä, joissa tuin ja suunnittelin prosesseja, joiden tavoitteena oli yksinkertaistaa ja selkeyttää muiden työtä. Roolini oli usein näkymätön mutta ratkaiseva.
Toimin mm. kansainvälisten kokousten ja projektien koordinaattorina ja viestinnän tukena tilanteissa, joissa aikataulut, yksityiskohdat ja luottamus olivat kaiken perusta. Tuo kokemus näkyy nykyään kaikessa tekemisessäni. Osaan tuottaa rakenteita, jotka tekevät monimutkaisesta yksinkertaista ja toimivaa ja näkyväksi sen, mikä muuten jäisi hajanaiseksi.
Työni tärkein tavoite on aina ollut sama: valmistella asiat niin hyvin, että muut voivat loistaa. Sama ajatus ohjaa työtäni tänään. Haluan rakentaa koteihin selkeitä visuaalisia ratkaisuja, jotta niissä on helppo elää ja olla.
Teen työni selkokielellä, lempeästi ohjaten, mutta napakalla otteella
Olen asunut Saksassa ja Yhdysvalloissa ja imenyt vaikutteita erilaisista kulttuureista, estetiikoista ja tavoista hahmottaa tilaa. Tyylini yhdistää pohjoismaisen selkeyden, saksalaisen järjestelmällisyyden ja amerikkalaisen rohkeuden sekä palvelukulttuurin.
Kanssani työskentely on selkeää, suunnitelmallista ja inhimillistä. En oleta, että asiakkaani ymmärtävät visuaalisuutta tai osaavat sanoittaa kaiken valmiiksi – se on minun vastuullani.
Eräs asiakas kuvaili yhteistyötämme näin:
“Tuntui siltä, kuin olisit vienyt minua turvallisesti eteenpäin alueella, josta en itse tiennyt mitään – ja silti lopputulos näytti ihan minulta.”
Se on juuri se, mitä tavoittelen. Sinun tehtäväsi on kertoa, mikä tuntuu hyvältä. Minun tehtäväni on auttaa tekemään siitä näkyvää ja toimivaa osaa kotiasi.
Tutustu kädenjälkeeni
Mistä haluat aloittaa?
○
Mistä haluat aloittaa? ○
stailausapua sinulle, joka haluat lähteä liikkeelle rauhassa
Kodin stailaus on sinulle, joka haluat lähteä liikkeelle rauhassa ja selkeästi – ilman että kaikkea tarvitsee tehdä kerralla. Ehkä jokin huone tuntuu keskeneräiseltä tai tiedät millaista tunnelmaa kaipaat mutta et tiedä mistä aloittaa.
Autan sinua näkemään tilan uudella tavalla ja pääsemään alkuun konkreettisilla, helposti toteutettavilla ehdotuksilla.
